Trubaduuripalvelu
 
Etusivu Esiintyjät Ohjelmapalvelut Teemaohjelmat Juhlanjärjestäjän opas Ohjelmakysely Yhteys
     
     
 

 
     
 

PIANISTEJA JA HARMONIKKATAITEILIJOITA

 
     
     
 
 
Tuija Rantalainen

Pianisti, solisti, säveltäjä


Herkkä tulkitsija, Sibeliusakatemian kasvatti, lauluntekijä ja pianisti, joka viihdyttää sekä instrumentaalimusiikilla että laulamalla.  Tuija hallitsee kansainvälisen viihde- sekä klassisen musiikin.  Pianomusiikkia esim. coctail-tilaisuuksiin ja suurempiin juhliin.

Tuija on soittanut useilla levyillä ja julkaissut omia albumeja. Hän on myös toiminut säestäjänä ja pianistina useissa teatteriprojekteissa mm. Eija Ahvon ja Susanna Haaviston kanssa.

Kuuntele ääninäyte: Tarinan tyttö (T. Rantalainen)
   
 
Markku Lepistö

Harmonikkataiteilija, Sibelius Akatemian opettaja, säveltäjä, Värttinä-yhtyeen jäsen (evp.), Läänintaiteilja (evp.)


Markku edustaa maamme studiomuusikkojen huipputasoa ja hallitsee 5- sekä 2-rivisen harmonikan soiton mestarillisesti.  Markku esiintyy yksin sekä eri kokoonpanojen kanssa, kuten Klemtzmer Band, Markku Lepistö Band sekä trubaduuri Ari Talkamon kanssa.

Markku on ollut muusikkona useilla levyillä, sekä julkaissut omia albumeja, ja hän hallitsee musiikin laidasta laitaan, klassisesta rockiin.


Lue lisää: www.markkulepisto.com

 
     
         
Kari Lindqvist
Harmonikkataitelija, kapellimestari

TV:stä tuttu
harmonikan mestari, joka säestänyt lähes kaikkia maamme menestyneitä solisteja Junnu Vainiosta lähtien.  Kari hallitsee viihdyttämisen kaikissa juhlatilanteissa.

Kari on soittanut useilla levyillä ja elokuvissa sekä julkaissut omia albumeja.
     
 
Kimmo Kola
Harmonikkataiteilija


Vantaan Viihdeorkesterin jäsen, Vantaan Musiikkiopiston lehtori, musiikkipedagogi YAMK, harmonikan mestari, joka taitaa viihdyttämisen taidon kaikenlaisissa tapahtumissa.
     
 
     
  Edellä esitettyjen vakioesiintyjien lisäksi välitämme myös useita muita maamme parhaita viihdeartisteja.  
  Lisätietoja antaa Ari Talkamo numerossa 040 5050 907.  
     
     
  Tee ohjelmakysely, niin saat veloituksetta toivomustesi mukaisen ohjelmaehdotuksen kustannusarvioineen.  
 

Tutustu myös Juhlanjärjestäjän oppaaseemme, jos mieltä askarruttaa juhlien onnistuminen.

 
     
     
 
Copywright      Musiikkikamari Oy      Spotclub Production      Trubaduuri- ja ohjelmapalvelut