Trubaduuripalvelu
 
Etusivu Esiintyjät Ohjelmapalvelut Teemaohjelmat Juhlanjärjestäjän opas Ohjelmakysely Yhteys
     
     
 

 
     
 

TAIKUREITA JA MUITA SIRKUSTAITEILIJOITA

 
     
     
 
 
1. Jari Reponen

Taikuri

Yritys- ja yksityisjuhlien taattu esiintyjä, joka hallitsee myös lastentaikuriesitykset. 

Lapsena Jari sai lahjaksi taikurilaatikon, jonka temput opittuaan hän meni hakemaan lisää oppia Nuokun Sirkuksen sirkusleiriltä Lahdesta.

Vuodesta 1998 Jari on pitänyt ympäri maata suuren suosion saaneita lasten taikurikursseja ja v. 2002 hänen oppilaansa, Erkka Pönni Humppilasta voitti
1. palkinnon junioritaikureiden SM-kilpailussa

Omat sivut
 
     
 
2. Pete Poskiparta
Taikuri

TV:stä tuttu ohjelmajuontaja Oskari Palomäki saa juhlien ja tapahtumien tunnelman kattoon. Kisojen vetäjän varsinainen moottori.

Oskari on juontanut lukuisia TV-ohjelmia Kansanhuveista Missikisoihin ja toiminut kahteenkin otteeseen yhtenä jääkiekon MM-kisojen
viihdepäälliköistä. Lisäksi Oskari on suunnitellut sisältöä lukuisiin TV-produktioihin ja live-tilaisuuksiin.

Oskarin ehdoton päätyö ovat kuitenkin PK-yritysten omat tilaisuudet, joissa hän on hauskuuttanut ja huolehtinyt ohjelmistosta jo yli 1600 kertaa.


Omat sivut

 
     
 
3.
Jussi Jalkanen
Taikuri ja Stand up-esiintyjä


Taikuri Jussi Jalkanen on erikoistunut stand up- eli näyttämötaikuuteen. Taikuuden ohella hän on myös näytellyt mm. tv-sarjoissa, esiintynyt yritys- ja koulutusvideoilla, tehnyt tv-mainoksia sekä juontanut erilaisia tilaisuuksia.

Omat sivut
     
 
Robert Jägerhorn
Taikuri, stand up -koomikko

Hävitä stressi kuin taikaiskusta! 

Taikuuden ja komiikan keinoin Robert käsittelee mm. mielikuvaharjoituksia, ajan pysäyttämistä ja yhteistyön voimaa. Robert esiintyy useilla kielillä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä tarvittaessa ranskaksi ja saksaksi. 

Stand up -esityksissä taika, tilannekomiikka ja vuorovaikutus yleisön kanssa ovat keskeisiä tekijöitä.
Luvassa rentouttavaa naurua ja hilpeää hämmästelyä!
     
 
     
  Edellä esitettyjen vakioesiintyjien lisäksi välitämme myös useita muita maamme parhaita viihdeartisteja.  
  Lisätietoja antaa Ari Talkamo numerossa 040 5050 907.  
     
     
  Tee ohjelmakysely, niin saat veloituksetta toivomustesi mukaisen ohjelmaehdotuksen kustannusarvioineen.  
 

Tutustu myös Juhlanjärjestäjän oppaaseemme, jos mieltä askarruttaa juhlien onnistuminen.

 
     
     
 
Copywright      Musiikkikamari Oy      Spotclub Production      Trubaduuri- ja ohjelmapalvelut