Trubaduuripalvelu Esiintyjäesittely
   






 
Anssi Känsälä
Trubaduuri, lauluntekijä

Anssi on monipuolinen muusikko ja taitava trubaduuri, joka hallitsee laajan viihde- ja pop-musiikkiohjelmiston.

Kiinnostus musiikkiin Anssilla heräsi 10- vuotiaana 1980 ja ensimmäiseksi soittimeksi valittiin harmonikka. Kaustisen musiikkilukiossa mukaan tuli laulu. Vuosi 1990 oli laulajan uralla käännekohta. Sijoittuminen 5. parhaan joukkoon Seinäjoen Tangomarkkinoilla ratkasi asian lopullisesti. Anssista tulisi laulaja.

Vuonna -92 Anssi aloitti opinnot Oulunkylän Pop/Jazz- konservatoriossa. Tutustuminen samanhenkisiin muusikoihin oli tärkeä innoituksen lähdenuorelle laulajalle.

Vuonna -95 Anssi sai yllätyskiinnityksen U.I.T:n riveihin.  Musikaalit ja revyyt tulivat tutuiksi kahden kesän aikana Linnanmäen Peacock teatterin esiintymislavalla. U.I.T:stä matka jatkui vielä kahden kauden ajaksi Ruotsalaisen teatterin ”Me and my Girl”-produktiossa. Samaan aikaan Anssi toimi laulunopettajana Konservatoriossa, sekä Sibelius akatemiassa musiikkikasvatusosastolla. Laulunopettajan opinnot kuitenkin keskeytyivät ennen vuosituhannen vaihdetta keikkakiireitten takia.

Anssin bändejä ja projekteja 90-luvulla:  Urban Herbs, SOAP, Perdido, Kumina,Strong Hold, Andrew Kansas Band. Phil Harmonic -bändi perustettiin melkein vahingossa 90-luvun lopulla.  Klubi aloitettiin syksyllä -98 ravintola Königissä. Philin suosio nousi kohisten ja keikat siirtyivät klubeista yritysmaailmaan. Pian bändi urakoikin yli 100 keikkaa vuodessa ympäri Suomea! Baltic Princes aluksella bändi vetää showta 2007.

Tällä hetkellä Anssi asustelee Riihimäellä ja keikkailee säännöllisesti. Phil Harmonic -bändi vie suurimman osan ajasta, mutta Anssi on alkanut tehdä myös soolokeikkoja. Anssi on myös julkaissut menestyneitä soolosinglejä.  Helmikuussa 2010 Anssi juhlisti tähänastista laulajan taivaltaan 20-vuotisjuhlakonsertilla, joka pidettiin Kaustisella.  Ja laulajan matka jatkuu...

Esiintymistilaukset
täytä ohjelmakysely -lomake
tai soita 040 5050 907
Musiikkikamari Oy
Ohjelmapalvelut
www.trubaduurit.fi